SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman syytti 31.1.2011 ilmestyneessä Demarissa, että Kokoomus jatkaa epäoikeudenmukaista tasaverokehitystä. Backman kritisoi Kokoomusta siitä, että se lisää pienituloisten maksutaakkaa ja alentaa veroja vain niiltä, joilla on jo maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole.
Kokoomus on kannattanut aina ensimmäisestä vaaliohjelmastaan vuodelta 1918 lähtien verotusta, joka peritään maksukyvyn mukaan.
Verotuksen progressiivisuutta ovat lisänneet kunnallisveroon viime vuosina tehdyt vähennykset. Vuonna 2009 ansiotuloverotuksessa otettiin käyttöön työtulovähennys entisen valtion verotuksen ansiotulovähennyksen tilalle. Lisäksi tällä vaalikaudella on korotettu kunnallista perustulovähennystä 1480 eurosta 2250 euroon. Tämä tarkoittaa sitä, että työmarkkinatuella, pienimmillä työeläkkeillä ja minimietuuksilla eläville jää lähes 200 euroa enemmän käteen vuodessa kuin ennen.
Tuloverotus tulee säilymään Kokoomuksen veropoliittisten linjausten mukaan nyt ja jatkossa progressiivisena, vaikka sitä laskettaisiinkin. Välillinen verotus kiristyy, mutta pienituloisimpien etuuksien varassa elävien tilannetta tasapainottavat etuuksien vuosittaiset indeksikorotukset. Edelleen on huolehdittava siitä, ettei verouudistuksella kokonaisuutena lisätä pienituloisten taakkaa. Työssäkäyville välillisen verotuksen kiristymisen vastapainona on työn verotuksen keventyminen. Näin työnteosta käteen jäävä tulo kasvaa, eli ahkeruudesta palkitaan. Samalla verotus ohjaa kulutusta ympäristöystävällisempään suuntaan.
Kokoomus esitti samassa raportissa myös pääomatuloveron nostamista ja muuttamista progressiiviseksi. Korottaisimme yleistä pääomaveroprosenttia kahdella prosenttiyksiköllä 30%:iin. Tämän lisäksi kaikkein suurimpien pääomatulojen vero nostettaisiin määräaikaisesti ensi vaalikauden ajaksi tätä vielä lievästi korkeammalle tasolle. Kaikkein pienimmät osinkotulot - esimerkiksi alle tuhannen euron - muutettaisiin samalla kokonaan verovapaiksi. Tällä kannustetaan osallistumaan pienimuotoiseen sijoittamiseen ja kotimaiseen omistajuuteen.

